lauantai 15. helmikuuta 2014

Kuin leikkipuistossa olisi.

Viimeinkin saimme uudet kotisivut käyttöön ja pääsen purkamaan pahaa oloani tänne päiväkirjaan.
Niin paljon olisi kerrottavaa ahdistavista asioista, mutta pitää edetä pienin askelin... Näin ne hoitajat minun käskivät tehdä.

Noh, alkuviikosta menin kotiin "pienin" askelin, ja sitten siinä laittaessani päivän menyyn esille, huomasin olevani jossain leikkipuistossa. Potkin nopeasti lunta makkarapalojen päälle (Olivat muuten päivän alkuruoka) ja poistuin hiljaa paikalta. Tai niin hiljaa, kuin ihminen pystyy, törmättyään keinunrunkoon, kiipeilytelineeseen ja roskikseen.
Ehkä tuo leikkipuisto ja hoitajien neuvot, liikkua pienin askelin, saivat minut miettimään nuoruuttani.

Aloin kelaaman päässäni omia leikkipuistokokemuksia.
Miten sitä pieni piltti olikaan tohkeissaan, kun saapui leikkipuistoon.


----
Naapurin Atte oli jo kaivamassa lapiollaan kuoppia hiekkalaatikolla, kun Japi ja Tumppi touhusivat leikkimökissä ilosta kiljuen.

Tyttikin kiljui, mutta se johtui siitä, että Masa oli antanut liian kovat vauhdit karusellissa. Tytti yritti kaikilla voimillaan pitää tangosta kiinni, kun keskipakoisvoima yritti pudottaa hänet kyydistä.

Oli se vaan hauskaa katseltavaa.

Ja kaikki muutkin lapset... Kaikilla oli omat paikkansa ja tapansa.

Vellu pukeutui aina tummanvihreisiin kurahousuihin, mustiin saappaisiin, keltaiseen villakangastakkiin ja valkoiseen säästöpankin pipoon oli sitten kesä tai talvi.
Vellulla oli aina mukanaan Matchboxin viininpunainen Ford Capri pikkuauto mukanaan. Siinä oli aukeava konepelti, leveät renkaat ja ratti "väärällä" puolella.

"Enklantin tuontiauto!" oli isi sanonut.
Sitä hän sitten tohkeissaan esitteli kaikille, mutta ei antanut kenenkään leikkiä sillä. Itseasiassa, hän ei itsekkään leikkinyt sillä, koska pelkäsi sen menevän rikki.

Entäpä sitten Urkki. Siellä se seisoi, pissat housuissaan, ruskea pahvilappu silmälaseissaan ja nenäänsä tonkien, pyytäen muiden leluja lainaksi leikkeihinsä.

Ja Pera. Tuo naapuruston kauhu... Tai Santun kauhu enemmänkin.

Ensimmäiseksi, kun Pera saapui leikkipuistoon, niin hän asteli Santun luo, otti niskasta kiinni ja vei hänet leikkimökkiin. Välillä sieltä kuului huutoa, toisinaan ei. Pera saapui yleensä ensimmäisenä mökistä pihalle, ellei lasketa sitä kertaa, kun Japi, jonkin ihmeen ansiosta, kerkesi pujahtaa Peran kainalon alta karkuun.
Noh, Japin viikkorahojen perässähän se Pera siellä aina kävi, eivätkä Japi ja Tummppi puuttuneet siihen mitä mökissä tapahtui, kun olivat niin keskittyneet omiin leikkeihinsä.

Aaah! Oli se ihanaa aikaa. Siellä sitä telmuttiin hiekkalaatikolla, välillä keinussa. Leikittiin monesti yhdessä hippaa tai piilosta. Kukin tavallaan.

Päivä kului nopeasti, ja viimein tuli kotiinlähdön aika. Millään ei olisi halunnut, mutta eipä sitä kelloa voinut taaksepäinkään kääntää.


Tytti lähti yleensä aina ihan ilomielin kotiin, kun taas Masaa ei olisi millään saanut pois. Heti kun hänen vanhempansa tulivat häntä hakemaan, niin Masa tarttui keinulautaan kiinni ja alkoi mieletön huuto:

"En lähe! Mie en lähe! Miulla on leikki vielä kesken! Päästä irti! En lähe mihkään! Sie oot kakkapää!!!"
Oli se vaan huvittavaa, että mitäpä se Masa pystyi tuossa tilanteessa tekemään. Kun on lähdetävä, niin silloin on lähdettävä. Ei siinä auta mitkään huudot.

Heh. Urkki se ei kyllä huutanut, saati puhunut. Siellä se kökötti koko päivän leikkipuiston laidalla, yksikseen. Taisi se jäädä pari kertaa leikkipuiston laidalle, kun ei osannut kotiin. Mutta, viimein jompi kumpi vanhemmista saapui paikalle ja nouti kotiin.

----


Olin päässyt jo kotiin, kun jostain kumman syystä tuo alkoi kuullostaan turhankin tutulle.
Mietitäänpä tätä hetkeä!
Eipä tullut pienenä poikana ajatelleeksi leikkipuistossa, että sitten, kivesten laskeuduttua, karvaisena, sama meininki jatkuu:

Miten sitä onkaan tohkeissaan, kun saapuu pubiin.
Naapurin Atte on jo kourimassa jotain daamia baaritiskillä, kun Japi ja Tumppi touhuavat miesten vessassa, lukkojen takana, pienten ääntelyjen säestämänä.

Tyttikin ääntelee, mutta se johtuu siitä, että Masa on taas ostanut liian monet paukut hänelle tiskillä. Humalatilan vuoksi Tytin pikkuaivot eivät enää pysty pitämään koordinaatiota vakaana, siksi Tytti pitää seinästä kiinni ja yrittää olla tipahtamatta. On se vaan säälittävää katseltavaa.

Ja kaikki muutkin asiakkaat... Kaikilla on omat paikkansa ja tapansa.
Vellu pukeutuu aina tummanvihreisiin samettihousuihin, mustiin saappaisiin, keltaiseen villakangastakkin ja likaisen valkoiseen säästöpankin pipoon, kesät talvet.
Vellulla on aina Ford Taunuksensa avaimet taskussaan. Vuosia sitten hän oli hieman rassaillut tuota moottoria ja laittanut 40 vaakaimutuplat, tiukemman 280-290 asteisen nokan, peltipakosarjan ja avaramman putkiston. Luonnollisesti imu- ja pakosarjat oli kohdistettu kanteen ja vaihdettu nokan vaihdon yhteydessä jäykemmät venttiilinjouset ja kovapalaseuraajat.
"Taivelan tuontiauto" oli Vellun poika aina sanonut.
Sitä voorttia hän kovasti kehuu, mutta ei anna kenenkään ajaa sillä. Itseasiassa, hän ei itsekkään sillä ajele, sillä moottori oli leikannut kiinni jo remontin jälkeisenä päivänä.

Entäpä Urkki sitten? Siellä se istuu vakiopöydässään kuset ja paskat housuissaan, silmälappu silmillään. Milloin se on vasemman ja milloin oikean silmän päällä, verta nenästään kaivaen,yrittäen pummata jokaiselta vielä yhden tuopin.

Ja Pera. Tuo pubin kauhu... Tai Santun kauhu enemminkin.
Ensimmäisenä kun Pera saapuu pubiin, niin hän astelee Santun tykö, ottaa raiveleista kiinni ja vie hänet vessaan. Välillä kuuluu kolinaa ja huutoa, välillä ei. Pera saapuu yleensä aina ensimmäisenä vessasta pihalle, ellei lasketa sitä kertaa, kun Pera liukastui vessan lattialla olleeseen oksennukseen, jolloin Santtu juoksi kiireen vilkkaa pihalle.
Noh, Santun viinavelkojen perässähän se Pera siellä aina pyörähtää "juttelemassa." Eivätkä Japi ja Tumppi puutu tilanteeseen, koska ovat niin keskittyneet toisiinsa.

Ai jai. On tää vaan ihanaa aikaa. Täällä sitä mennään pöydästä pöytään ja välillä pöydän allekkin. Välillä juostaan jonkun perässä, koska tämä vie "vahingossa" sun juoman, tai sitten piileskellään avo-/aviopuolisoa nurkkapöydässä. Kukin tavallaan.

Päivät kuluu nopeasti... Ja viimein on valomerkin aika. Kukaan sitä ei halua nähdä, mutta eipä sitä jatkoaikalupiakaan voi sormia napsauttamalla saada.

Tytti lentää yleensä iloisesti pihalle reilusti ennen valomerkkiä, kun taas Masaa ei saa millään pois. Heti kun henkilökunta tulee pyytämään häntä poistumaan, niin Masa tarraa pöydästä kiinni ja alkaa älytön huutelu ja vittuilu:
"Ja minähän en liikaha mihkään. Mulla on vielä juoma kesken! Ja perkele, koskeppas muhun, niin annan sulle niin takasin. En poistu. Kello on vasta minuuttia vaille kaksi ja mulla on melkein täysi tuoppi. Haista sinä tarjoilija paska!!!"
On se niin huvittaa seurata, että mitä se Masa luulee pystyvänsä tekemään tuossa tilanteessa. Luuleeko se saavansa jäädä, kun oikein vittuilee henkilökunnalle ja uhoaa. Ei siinä selittelyt ja huutamiset auta.

Heh. Urkki se ei kyllä selittele eikä huuda. Hyvä että edes hengittää. Sinnehän se yleensä jää pubin eteen pötkölleen, koska ei pysty liikahtamaan kotiin. Mutta, kyllä viimein joku vanhempi konstaapeli saapuu paikalle ja noutaa pahnoille.

Näin se on. Kyllä tuo pubielämä vaan saa muistot pintaan.
Taisin tirauttaa ennen sammumi... nukahtamista yhden miehisen kyyneleenkin. (Ja aamulla töihin tullessani huomasin, että taisi yöllä tirahtaa muutakin)

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ihanaa Päivi!

Jotenkin tuntuu, että tuolta Räsäseltä ei tuo järkevän ajattelun malli tahdo oikein luonnistua.
Äsken luin hänen uuden selityksen, että miksi viinanhintoja pitäisi korottaa:

"Hallitus on asettanut sisäisen turvallisuuden tavoitteeksi, että Suomi on Euroopan turvallisin maa. Tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaa merkittävästi se, pystytäänkö alkoholinkulutusta ja humalahakuista juomista vähentämään.

Ministeri Räsänen toteaa, että saatavuus ja hinta vaikuttavat keskeisesti alkoholinkulutukseen. Hän mainitsee hallituksen alkoholipoliittisina toimenpiteinä alkoholiveron korotuksen."

Notta perkele!!! Tällä tavallahan sitä saadaan pubinkin rosvot käyttäytymään kiltisti, kun pistetään oluelle hintaa lisää!!!
Hyvä Päivi! Nobelin rauhanpalkinto sille pitäis myöntää!

Ai niin... mutta, nyt jos alkoholin hinta nousee, niin porukka alkaa miettimään muita keinoja, että milläs sitä saisi päänsä sekaisin.
Äsh... olenpas minä hölmö! Eihän noi liimanhaistelijat ja piripäät ennenkään ole kellekään ongelmia aiheuttaneet... ne on olleet nuo pubin asiakkaat, jotka ovat juoneet tuota väkivalloittavaa olutta!

Saankohan mä syytteen, jos väitän Päivi Räsästä maahanmuuttajaksi...
Musta ainakin tuntuu siltä että se on... siis, hänen järjenjuoksunsa ei ole tältä planeetalta, joten ilmeisesti Päivi on Alieni... ja jos alieni saapuu uhvollaan tänne tellukselle ja jää asumaan, niin eikös hän/se jos mikä ole silloin maahanmuuttaja???

tiistai 16. huhtikuuta 2013

HS vs. Pub Markus

HS = Helvetti saatana!!!

Olisi luullut, että mun päiväkirjakirjoitus olisi liittynyt asiakkaiden tyhmään käyttäytymiseen, mutta ei!
Nyt jopa tulen puolustamaan pubin asiakaskuntaa... OUTOA!!!

Pomo on käskenyt olla kirjoittamatta päiväkirjaa vähään aikaan, kun haluaa pölyn hieman laskeutua alkoholitarkastajien viime käynnin takia. Siis, pubille ei myönnetty enää jatkoaikalupia, kun tarkastaja oli bongannut erään asiakkaan joka oli horjahtanut pubissa. (No, ehkä tuosta avaudun joskus muulloin)

Nyt vaan tuntuu, että lääninhallitus ja helevetin sanomat... eiku hesari haluaa mustamaalata pubin asiakaskuntaa oikein kunnolla.
Kun lääninhallituksen alkoholitarkastajat kävivät puolitoista vuotta sitten pubissa, niin he laittoivat merkinnän pöytäkirjaan: "Mainossäädösten rikkominen"
Tuo merkintä johtui siitä, että pubin sisällä mainostetaan häppäriä, joka on joka päivä aamuisin ja iltaisin yhdeksästä kymmeneen.
Nyt olivat rassukat vaan itse sekoilleet asiassa, koska sisällä häppäreitä saa mainostaa. (Häppäreitä ei saa mainostaa ulkona, lehdissä tai netissä)
Asiasta mainittiin tarkastajille, ja heidän kommenttinsa meni suurin piirtein näin: "Noilla aamuhäppäreillä te yritätte saada pubiin lisää laitapuolenkulkijoita"
Voihan vittu!!! Miten perkele ne voivat arvostella pubin asiakkaita tuolla tavalla???
Pomo selvitti mainossäädökset ja lakipykälät, laittoi vastineen lääninhallitukselle jossa mainitsi tuosta vittuilusta, mutta lääninhallituspa ei enää kommentoinut asiaa millään lailla.
Näyttää siltä, että alkoholitarkastajilla on oikeus haukkua Äänekoskelaisia ihmisiä!

No. Nyt sitten hesari kirjoitti jutun eräästä Suolahdessa asuneesta huumeiden käyttäjästä... Tuo kaveri ei mitenkään liity pubiin, mutta kuinka ollakaan... Jotenkin pubi on sotkettu tähän asiaan. Mutta miksi???
Koko tekstissä ei mainita mitään pubista, mutta hesarilla on otsaa leimata pubin asiakkaat rosvoiksi.

On se vaan jännä homma, että hesari kirjoittaa tuollaista paskaa sen jälkeen, kun toinen toimittajista oli nauttinut pubissa hieman miestä väkevämpää, ennen kuin olivat menneet Suolahteen haastattelemaan ravintola-asiakkaita.
Ehkä pubissa viina oli vaan sen verran voimakasta, että se aiheutti pientä ajatuksen lennokkuutta.
Sillä, kyllähän pubissa huijataan... Siitä pitää pubin omistava taikuri huolen, mutta sekin huijaa rehellisesti.
Mutta että rosvoiksi haukutaan!!!
Harvoin menen sanattomaksi, mutta nyt menin.

Lauloikohan ne toimittajat pubin tiskillä RosvoRoopea, siellä käydessään?

"Jos täytätte mun lasini, niin tahdon hesarissa kertoa, valheellisen tarinan missä ei oo mitään järkeä..."

tiistai 12. helmikuuta 2013

Nyt se on sitten tehty...

Eli, siirsin vanhasta päiväkirjasta kaikki tekstit tänne... ja tarkoitus olisi jollain tapaa jatkaa tätä henkistä hoitoa kirjoittamisen avulla...
Katsotaan nyt, että milloin alkaa vituttamaan niin paljon, että joutuu tänne avautumaan.

Maaliskuu 2010

30.03.2010


On siitä niin vitun pitkä aika, kun viimeksi olen tänne kirjoittanut, että ohjelma ei edes tunne tätä nyt elettävää vuotta, 2010.
Katsotaans mihin tää kirjoitus nyt sitten ilmestyy, mutta nyt on tiistai 30.3 ja vuosi 2010... Ja heti kirjoitan paskaa, sillä kellohan on jo yli puolen yön, eli päivämäärä onkin siis 31.3.2010.

Olen joskus aikaisemminkin avautunut asiakkaiden vessakäyttäytymisestä... Ainakin naisten osalta, kun tunkivat niitä vitturättejään wc-pönttöön. Onneksi enään sitä ei ole tapahtunut. Ovat ilmeisesti ymmärtäneet viimeinkin tunkea ne tamppooninsa oikeaan reikään, koska ei ole tarvinnut tilata paska-autoa imemään putkistoa vapaaksi kerrankuukaudessatapahtuvastaverenvuodonblokkaajasta.

No mutta, asiaan.
Monta kertaa olen kuullut asiakkaiden napisevan miesten vessan hajuhaitasta...
-"Hyi, kun tuolla vessassa haisee pahalle!"
-"Voisko tolle hajulle tehdä jotain?"...

Totta munassa vessassa yleensä haisee pahalle. Kuinka monta kertaa olette käyneet kotona paskomassa lierut pönttöön kohmelossa tai vitunmoisessa juubassa, ja sen jälkeen wc on tuoksunut hyvälle.
Se ei vaan mene niin... PASKA HAISEE PAHALLE!!! Sille ei voi mitään.
Ja jos joku nyt siellä ajattelee, että ei se kotona sonnittu kura nyt niin pahalle haise, niin voin väittää, että sun luona ei ramppaa pariakymmentä viinaanmenevää sankaria tunkemassa suolistoaan tyhjäksi sun wc-pönttöön.
Se paskan määrä, mikä vapautetaan ulkoilmaan pubissa, on hieman suurempi kuin sun kukkalaatoilla koristellun toiletin tiloissa.
Jep jep... -"Ei se paskan haju, vaan se kusen haju!"

Niinpä! Jos mä kusen kotonani wc-pöntön ohi, niin yleensä otan paperia ja pyyhin sen pois lattialta... Saatanpa jopa käyttää siinä jopa jotain puhdistusainetta, ettei se ureani ala tuoksumaan.
Näin ei vaan ole pubissa. Ei pubissa näin ajatella. Pubissa ajatellaan vaan, että:
"Oho, saatana... En kai mä nyt virtsannut kustani housuilleni tahi kengilleni... Jaa, meni sitä tohon lattialle aikamoinen lätäkkö, mutta vittuuks mä siitä, kyllä sen joku siitä siivoaa."
Jätkät on vaan niin "häveliäitä", että jos joku on pisuaarilla kusella, niin siihen ei kehdata mennä vireen kuselle, koska sitä ajatellaan, et:
"Toi mun vieressä oleva on varmasti homo, ja nyt kun mä kaivan vehkeeni esille, niin se alkaa arvioimaan mun miehuuttani ja sit se tulee myöhemmin ehdotteleen mulle vaikka mitä irstaita juttuja!"
Ja tämän takia kyseinen henkilö menee kusemaan virtsaansa wc-pönttöön... tai siis tietenkin lattialle.

Huvittavaa tässä on se, että jätkät puhuu illan aikana siitä, miten mahtavaa olis saada pillua:
-"Kato tota varpusta. Nyt mä meen pokaamaan sen ja sit mä vien sen kämpille ja panen sitä niin, että se ei kävele pariin päivään!"
Ja sitten sama kaveri käy kusella, sohottaen kauniisti wc-pöntön tai pisuaarin ohi, välittämättä siitä vittujakaan.
Herää vaan kysymys, että jos sillä pikkuveitikalla ei osuta 20X20cm kokoiseen aukkoon, niin miten vitussa tää sankari luulee saavansa jormansa työnnettyä helevetin paljon pienempään rakoon?

Nyt jätkät, ihan oikeasti... koittakaa sihdata sillä meisselillänne muualle kuin pubin kaakeleille, tai sit me hankitaan joku "eiheterosuuntautunut" miesten vessaan hoitamaan se virtsasuihku oikeaan osoitteeseen...
Varmaan HÄN mielellään ottaisi teidän kalunne käteensä ja saattaisi ureanne posliinin keskelle... ehkä vielä toimituksen päätteeksi vähän "heputtaisi" viimeisetkin pisarat, ettei jäisi ikäviä läikkiä kalsariin.

Marraskuu 2008

11.11.2008

Ma 11.11.2008
Aamuvuoro

Mun on pitkään pitänyt kirjoittaa tästä, mutta en ole voinut, koska en ole halunnut ajatella asiaa...
Mutta nyt on pakko, kun alkoi VITUTTAMAAN!

Sähköposteissa liikkuu ympäri Suomea eräs teksti eräästä blondista, joka ei oikein ymmärtänyt VISA ELECTRONin päälle.
Useat asiakkaat ovat naureskelleet sille jutulle tiskillä, kun olen kysynyt, että paljolle kirjoitetaan.
Mutta ne rassukat eivät ole tienneet, että missä tuo on tapahtunut... Tai, että kuka sen on kirjoittanut, ja onko se tarina edes totta.

Haluan ihan nätisti sanoa tähän alkuun SILLE SAATANAN PERSEREIÄLLE, JOKA SEN TEKSTIN EKANA TÄÄLTÄ PÄIVÄKIRJASTA KOPIOI JA PISTI SÄHKÖPOSTEIHIN MENEMÄÄN, että:

Olisit voinut edes mainita, että mistä sen tekstin kopioit... tai, että missä toi on tapahtunut.

Tuo juttu ei ollut kokonaisuudessaan tuossa, mikä luki 18.3.2008.
En vaan jaksanut silloin kirjoittaa kaikkea. Osittain vittuilin eräästä asiasta seuraavana päivänä.
Lisäsin sen puuttuvan jutun alkuperäiseen tekstiin, ja nyt se on luettavissa tuossa alla kokonaisena. Lisäsin tekstiin kyl varmuuden vuoksi paikkakunnan ja paikan, jos tää taas (toivottavasti) lähtee eteenpäin.

Ja jos joku luulee, että tämä on keksitty tarina, niin siinäpähän luulee.
Voin käsi sydämellä vannoa, että näin on tapahtunut ja että näin asioista on suurinpiirtein keskusteltu.
Mikäli tämä tarinan SANKARI on erimieltä asiasta, niin voi jättää pubiin soittopyynnön, niin minä soitan ja tarvittaessa pyydän anteeksi.
Myös tämän blondin kaverit voivat ottaa pubiin yhteyttä, mikäli ovat asiasta eri mieltä.

Eli, nyt SINÄ HELEVETIN PERSEREIKÄ! COPYPASTETA TÄÄ TEKSTI JA LAITA UUDESTAAN LIIKKEELLE, MUTTA ÄLÄ UNOHDA MAINITA, ETTÄ MISTÄ TÄMÄN PÖLLIT JA ETTÄ MISSÄ TÄÄ TAPAHTU.
MÄ NIMITTÄIN OON VITUN ONNELLINEN, ETTÄ MEILLÄ KÄY KAIKENLAISIA ASIAKKAITA... kiitos paljon!!! Ja suukkoja sille blondille!!!



----------------------------------------------------------------


Ti 18.3
Iltavuoro

Kaikki oli hyvin tullessani töihin, Keski-Suomessa, vähän reilu nelkytä kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen, Äänekoskella ei Suolahdessa, Suomen ainoaan Magic pubiin, Pub Markukseen, mutta kymmenen jälkeen illalla sisään saapui neljän hengen seurue. Kaks jätkää ja kaks muijaa.(Vaaleahiuksinen ja tummahiuksinen)

Ennen kuin jatkan, niin aluksi selvennän erään asian:
Meillä pubissa VISA ELECTRONILLA voi kirjoittaa enemmänkin, kuin mitä ostos maksaa. Tämä johtuu ihan siitä, että se on yhtä vittua olla kokoajan höyläämässä yksittäisiä ostoja. Helpompi on, että kirjoittaa vähän enemmän ja seuraavaa tilausta maksaessa hoitaa sen käteisellä… Silloin homma luistaa nopeammin, eikä muiden asiakkaiden tartte odottaa.
Sitä paitsi, sillä helevetin kortilla kun ei voi kirjoittaa tiliään miinukselle, koska pankkikorttikone tarkistaa JOKA IKINEN KERTA asiakkaan tilin.
(Varmasti tulen kirjoittamaan tähän päiväkirjaan lukemattomia kertoja tästä Electronista… niin perseestä se kortti on.)

No niin, palataanpa illan tapahtumiin…
Nää jätkät ja brunette tilasivat ja maksoivat ihan asiallisesti, mutta kun tuli blondin vuoro, niin tilanne olikin toinen.
Ensiksikin tää muija mietti ja mietti, että mitäköhän ottaisi. Viimein hän päätyi Kelkka-nimiseen drinkkiin. Tein juoman ja ojensin paukun hälle ja pyysin viittä euroa.

Seuraavassa vuoropuhelu minun (M) ja blondin (B) välillä, joka käytiin sen jälkeen, blondi oli antanut Visa Electronin mulle.

M –Paljolle kirjoitan?
B –Täh?
M –Niin, siis paljolle kirjoitan?
B –Täh? Mitä paljolle? Paljonko se sitten maksaa?
M –Viis euroa, mut paljolle mä höylään?
B –Mitä sä sitten kyselet, et paljolle?
M –Tää juoma maksaa viis euroa, mutta mä voin kirjoittaa vaikka kympille jos sä haluat. Silloin sä saat viis euroa käteisenä vielä takaisin.
B –No eihän se paukku nyt kymppiä maksa. Justhan sä sanoit, et se on viis euroa.
M –Joo joo. Paukku maksaa viis euroa, mutta ajattelin, et jos sä haluat, niin voin kirjoittaa vaikka kympille tai kahdelle, että kun/jos tilaat myöhemmin lisää, niin ei tarvii taas höylätä tolla electronilla.
B –Mikä kymppi tai kakskymppiä? Eihän se maksa ku viitosen.
M –Okei okei! En viittis ruveta vääntään rautalangasta. Tehdään sitten silleen, et mä kirjoitan samalle summalle. Pääsen jatkaan hommia.
B –Mille samalle summalle?
M –No vittu tuolle sun paukun hinnalle, viidelle eurolle, eli samalle summalle!!!
B –Joo… kai se on sit ookoo?

Höyläsin viimein kortilla saman summan, kuin juoma maksoi ja annoin kortin muijalle takasin, ja hän meni tyytyväisenä pöytään.
No, kyllähän se juoma aikanaan loppui, ja blondi tuli takaisin tiskille.

M –Mitäs sitten?
B –Paljonko toi salmari maksaa?
M –Kolme ja puol.
B –Laita yks sellanen, se tulee tolle mun kaverille!
M –Tuleeko muuta?
B –En mä vielä… Mä vien sen ensin ja mietin sitten. Mä lupasin kaverille, et mä maksan sen.
M –Niinpä. Ja tietenkin tän salmarin maksat electronilla?
B –Joo, ei mulla oo käteistä mukana.
M –Nii-in! Tän takia mä aikasemmin tarjouduin kirjoittamaan vähän isommalle summalle, et olis nyt sitä käteistä maksaa tää salmari, ettei tarttis alkaa höylään… taas.
B -???
M –Eikö ookkin niin, et kun sä oot maksanu tän salmarin sillä sun kortilla, vieny paukun kaverille, niin kohta sä tuut tilaamaan itelleskin jotain, ja taas sä joudut kaivaan sen korttis esille.
B –No… mutkun, mä en vielä tiedä mitä mä ottasin.
M –Ääh! Antaa olla. Anna se kortti tänne. Taitaa olla niin, et mä pääsen helpomalla tälleen. Eli, mä sit kirjoitan samalle summalle!
B –Häh? Paljonko toi salmari muka on?
M –Sen kolme ja puol.
B –Ethän sä sit voi sitä samalle summalle kirjoittaa!
M –Etkö sä perkele sitä oo kokoajan halunnu?
B –Niin mut se aikasempihan makso viis euroa!
M –Ei jumalauta… Nyt menee lujaa ja korkealta yli! Siis mitä sä tarkotat?
B –Ethän sä nyt voi samalle kirjoittaa, ku toi on halvempi, kuin se edellinen. Et kai sä nyt tosta salmarista viittä euroa ota?
M –Voi vitun pahvi! Kun mä sanon, et mä kirjoitan samalle summalle, niin tarkoitan sitä summaa, mikä on tän paukun hinta, eikä edellisen paukun… Ei vittu! Kuuntele: Mä kirjoitan tällä kortilla kolmelle ja puolelle eurolle! Ootko nyt tyytyväinen?
B –Joo, eikös se nyt menny oikein?

Heti kun pankkikorttikone oli tarkistanut tilin ja sylkenyt kuitin ulos, annoin kuitin allekirjoitettavaksi, ja heti kun blondi oli allekirjoittanut, hän tilasi itselleen toisen Kelkan.
Tämähän tarkoitti sitä, että heti sain pyytää uudestaan sitä vitun electronia, että muija voisi maksaa oman juomansakin.
Olin jo niin sekaisin, että tilanne oli todella huvittava… Mutta, kyllä se muija sai vieläkin yllätettyä mut… Kun olin tehnyt sille sen kelkan, niin hän antoi sen electroninsa mulle ja kysyi:
”Jos mä nyt pyydän sua kirjoittamaan samalle summalle, niin onks tää kelkka nyt sitten saman hintanen, kuin toi salmari?”

Ei helvettijumalutasaatanaperkelevittu!!! Mistä… mistä tää on tullut? Missä sen hoitajat? Missä sen pillerit? Missä sen vitun LEPOSITEET on?

Vähän ennen lähtöään, tämä blondi tuli vielä kyselemään tästä rahankirjoittamisesta… Että, mitä mä olen sillä tarkoittanut.
Asia meni jotenkin näin:
Otin pankkikorttikoneen käteeni, ja aloin demonstroimaan:
M –Leikitään, että sä kävelet jonkin pankin edustalla ja tarviit rahaa, niin sähän menet pankkiautomaatille? Eikö niin?
B –Joo!?
M –Sit sä otat ton ihanan Visaelektronis ja tunget sen pankkiautomaattiin..
B –Niin…
M -…ja näppäilet summan ja tunnusluvun?
B –Eikun toisinpäin.
M –Vittu, aivan sama! Eli näppäilet tunnusluvun ja sen jälkeen summan jonka haluat nostaa.
B –Juu!
M –Sen jälkeen kone antaa rahat ja kortin. Tämän jälkeen sulla on sit rahaa millä sä voit ostaa…
B –Nii…
M -…vaikka limpparia kioskilta. Eikö menekin näin?
B –Juu juu, tottakai!
M –No niin! Tämä kädessäni oleva pankkikorttikone on kuin pankkiautomaatti. Ekaks sä työnnät kortin tänne koloon ja sit laitetaan summa, niin kuin automaatilla.
B –Ööö, niin?
M –Tämän jälkeen sä näppäilet tunnusluvun ja painat entteriä! Sit sä saat rahaa, ja sillä rahalla sä voit sit maksaa ton sun juoman, niin kuin sen limpparin kiskalla, ja sä saat loput rahasta takasin.
B –Siis…
M –Toisin sanoen, kuvittele olevasi pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Joko sä nyt ymmärrät, että mitä mä tarkoitan, kun kysyn, että paljollekko kirjoitan?
B –Eihän se tolleen mee… En mä sieltä pankkiautomaatilta mitään osta!

Voin sanoa suoraan, etten koskaan olisi uskonut, että tallaista voi tapahtua.
Muu seuruekin yritti selvittää asiaa hänelle… niin yritti myös useat muutkin asiakkaat.
Onneksi ne lähtivät pois.
Eipä siitä illasta sen enempää.

p.s. Hei blondi! Jos satut lukemaan tän ja tunnistat ittesi, niin älä tule enää pubiin… Tai, jos olet tulossa, niin JÄTÄ SE VITUN VISAELECTRONIS SINNE PYÖREESEEN PEHMUSTETTUUN HUONEESEESI!!!!!

p.p.s Se loppuseurue, jotka olitte mukana. Jos tuutte vielä käymään, niin tarjoan kaljat. Rankkaa se oli teillekin.

Toukokuu 2008

1.5.2008

To 1.5
iltavuoro

Vieläkin vituttaa toi pankkikorttikone ja eilinen ilta. Sehän oli vappu-aatto eilen, eli baari täynnä humalanhakuisia ihmisiä. Onneks saatiin kuitenkin jollakin tapaa hoidettua pankkikorteilla maksaneet. Taisi muutamat lähteä pubista, kun eivät malttaneet odotella.

Alkuilta oli rauhallinen, mutta loppuillasta alkoi väkeä valua.
Porukka oli yllättävän iloista, eikä mitään rähinöitä tapahtunut. Muistaakseni en kuullut yhtään työväen-lauluakaan. Outoa, todella outoa??? Mihin tää punainen Äänekoski on menossa???

2.5.2008

Pe 2.5
Iltavuoro

Blogi??? MIKÄ VITUN BLOGI???
Voi helevetti!!!
Yks asiakas tuli kyselemään, et miks en oo vähään aikaan kirjoittanu BLOGIIN mitään.
Mä vihaan tota sanaa. Piti käydä Wikipediasta tarkistamassa, et mitä se tarkoittaa.
Siellä kerrotaan näin:

”Blogi on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa), ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta. Blogissa on mahdollista julkaista sisältöä tekstin lisäksi myös kuvien, videokuvan tai äänen muodossa. Tiedon esityksessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus.”

Voi jumalauta!
Tää on PÄIVÄKIRJA, eikä mikään blogi.

Tehdäänpä pari asiaa selväksi tohon vitunpediaan liittyen:
Tähän PÄIVÄKIRJAAN kirjoittaa vaan yks tyyppi, ja se olen mä.
Se on totta kyl, että kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti.
Uudet tekstit ei ole löydettävissä helposti, ja saattaa olla, että viranomaisten suosituksella muutan aikaisempia kirjoituksiani.
Jos mä voisin lisätä tänne kuvia, niin porukka oksentaisi. Jos voisin lisätä videokuvaa, niin ne tappais ittensä, ja jos tähän sais vielä äänen, niin USA ja Venäjä aloittaisi sodan Suomea vastaan…
Toi viimeinen lause on kyl totta, et tunnusomaista on ”henkilökohtaisen näkökulman painotus.” Jos näin ei olisi, niin lääninhallitus olisi sulkenut pubin ovet jo kymmenen vuotta sitten…

Mutta mutta… Se nyt ei vaan natsaa toi blogi. Enhän mä nyt voi kirjoittaa, et:
”Rakas Blogi!”
EI EI EI EI EI JA VIELÄ KERRAN EI!!! Se menee, että: ”Rakas päiväkirja!”

Mikä toi sana edes on? ”Blogi”? Se on lyhennetty jostain weblog-sanasta. Joku noob on kyl varmaan miettiny, et ”WTF”, et nyt pitäis keksii joku aww juttu kaikkien tuntemalle sanalle.
OMG! Kyl alkaa olemaan tääkin touhu niin perkeleen ihQ, et seuraava joka tulee puhuun mulle Ex-tra-työntekijän blogista, niin 7UN63N 7I370K0N33N 53N P3R533533N!!!
Että, LoL-LoT vaan! (Suomeksi: nauraa ääneen kovaa paljon, ei liity tisseihin millään lailla)









8.5.2008

To 8.5
Vapaa

Uus pankkikorttikone on tilattu. Se tulee toimimaan ADSL:n kautta. Lupaavat, et vie ainoastaan kolme sekuntia, kun tarkistaa tilin.
Toivottavasti kone tulee pian. Jään jännityksellä odottamaan!!!

9.5.2008

Pe 9.5
Iltavuoro

Mä haluaisin tavata sen tyypin, joka on keksinyt ton sirukortin ja sen, että asiakas voi näppäillä tunnuslukunsa pankkikorttikoneeseen.
Kyllähän kaupassa onnistuu näppäillä tunnusluku, mut baaritiskillä se onkin eri, kun selän takana on toistakymmentä tyyppiä… Osa kuolaa sun olkapäille ja osa jätkistä kourii sun persettä (Aivan sama, ootko muija vai jätkä)

On se vittumainen tilanne: Samassa pöydässä istui muija, jolle heitit parhaat iskurepliikit, eikä se lähteny karkuun. (Ikävä kyllä, et tajunnu, et sun silmien karsastus on niin paha, humalatilastasi johtuen, et muija luuli sun puhuvan ihan jollekin muulle) Ajattelet, et nytpä teen misuun hyvän vaikutuksen, ja tilaan hälle jonkun drinksun.
Nyt sit oot tilaamassa tälle unelmies tirpuselle juomaa ja tarjoilija pyytää sua näppäilemään tunnusluvun koneeseen. Jumalauta, sä mietit, et olikohan toi kortti ny säästötilin, palkkatilin vai hätävaratilin kortti, ja olikohan tää tunnusluku nyt sit mikä.
Sit sä meet todella sekasin kun koneen näyttöön tulee teksti: Syötä PIN koodi! Siihen se näperrät kännykkäs pin-koodin.
Kone alkaa huutamaan, et koodi väärin. Hätäännyt, etkä enää muista edes omaa nimeäsi. Ajattelet, että kaikki nauraa mulle!!!
Hei PAHVI!!! Niin ne nauraakin!!!
Käyttäkää käteistä!!!!

10.5.2008

La 11.5
Iltavuoro

Se nyt ei enää hetkauta ketään, et tuskaa oli tänäänkin pankkikorttien kanssa… oikeastaan, eipä toi tilannekaan hetkauta, sillä kyllä sitä luulis tottuneen kaikkeen.

Tiskillä oli hirveä kiire, ja ilmoitimme asiakkaille, että varautuvat odottamaan, mikäli maksavat kortilla, koska varmennukset kestää. Pyysimme heitä kirjoittamaan ylimääräistä.
Mainitsimme, että käteisasiakkaat saavat nopeammin palvelua.
Osa asiakkaista ymmärsi tilanteen.

Sitten vuoroon tuli vanha tuttuni Sally (Ikälisät muutettu), joka tilasi pari mustikka-shottia. Ja tietenkin hän tarjosi maksuna electronia.
Kerroin kohteliaasti, että mikäli käteistä löytyy, niin palvelu on nopeampaa… muussa tapauksessa joutuu varmasti odottamaan.
Sally sanoi, et haluaa kirjoittaa kortilla. Pyysin, että kirjoittaa isommalle summalle, mutta hän sanoi, että on lähdössä tämän jälkeen.
Tein paukut ja otin kortin vastaan ja höyläsin samalle summalle. (Työkaverini odotti kahden kortin kanssa vieressä, että saisi koneen itselleen.)
Muijat huitaisivat paukut lärviinsä ja välittömästi tämän jälkeen Sally pyysi kahta samanlaista shottia…
Saatana, kone ilmoitti vasta, että ottaa yhteyttä tukiasemaan, eli yhteys pankkiinkaan ei edes vielä ollut, ja tää helevetin muija haluaa lisää juomaa. Kysyin varovasti, että millä hän aikoo maksaa, johon hän vastasi, että kortilla tietenkin.
Mä sanoin, että en rupea uudestaan höyläämään, jolloin Sally avasi rahapussinsa ja kaivoi sieltä viiskymppisen ja sanoi ilmeenkään värähtämättä, et ”No, mä maksan sit käteisellä.
MITÄ MITÄ MITÄ????
Tuo on jo aivan selvää vittuilua!

13.5.2008

Ti 13.5
Vapaa

Vittu!
En vieläkään ole löytänyt mistään sitä tyypin nimeä, joka on keksinyt visaelectronin.
Etsintä jatkuu...

23.5.2008

Pe 23.5
Vapaa

Olipa hienoa herätä... kohmelossa, puhelimen pirinään.
Ääni toisessa päässä ilmoitti: "Pointilta (Firma, jolta olen tilannut uuden pankkikorttikoneen) Satu Suhonen (kuppikoko muutettu) terve! Olette tilanneet uuden maksupäätten meiltä. Tarvitsisimme nyt firman tiedot ja luottokunnan sopimuksesta kopion!"
Ai että mitä vittua siis???
Mä oon tilannut uuden koneen jo aikoja sitten, ja nyt ne vasta ilmoittaa, että sieltä puuttuu jotain tietoja.
Eipä niille tullut mieleen, että kun tilausta tein, että olisivat voineet silloin jo ilmoittaaa, että mitä kaikkea he haluavat tietää.

Että, tällainen väliaikatieto!!!

24.5.2008

La 24.5
Iltavuoro

Rakas Päiväkirja!
Loistavaa, etten ole ainoa, jolla menee paskasti.
Tutustuin 19.5 Sahalammen Sanomien sivuihin, ja huomasin, et niilläkin menee päin vittua...
Rupes niin korpeamaan meidän pienten takia, että sain puhuttua pomolle asiasta, joka kirjoittikin Savonrannan paikalliseen (Puruvesi) lehteen yleisöosastolle, ja avasi tuntojaan.

Tuohan nyt on ihan naurettavaa touhua.
Joku helevetin komerossa asunut ääliö rupeaa keuhkoamaan, kun tyypit pitää hauskaa...
Taitaa olla niin, että tää Sepikään ei oo saanu nuorena leikkiä isojen poikien kanssa (Tai tyttöjen) ja nyt sitä vituttaa ihan sikana.
Joku paha Sahis tekee paikallista journalismia MEIJÄN KYLÄN TYTTÖJEN kustannuksella... eihän se käy laatuun...

Kuulepas Sepi! Jos et sä oo saanu noilta oman kylän tytöiltä tuheroa, niin älä perkele rupea moralisoimaan siitä paikallislehdessä!!!
Sä ilmeisesti vaan oot niin huono, ettei noi Savonrannan kuumat pimut vaan ole halunneet antaa sulle lämpöö!

Tuu tänne pubiin, niin annan sulle käsirasvaa ja uusimman Jallun.

31.5.2008

La 31.5
Iltavuoro

Onpas vähän juppimainen olotila.
Y.U.P oli eilen keikalla täällä pubissa. Vaihdoin työvuoroa, et pääsin kattomaan ja kuuntelemaan.
Hyvä keikka, vaatteetkin pysyi päällä, lukuunottamatta ruoskintasessiota terassilla. Kotiinkin olin päässyt. Hieman oli persie hellänä.

No, tänään olikin sitten pienoinen hiipivä kohmelo päällä.
Onneks mä olin portsarina, ni ei tarvinnut juosta hikihatussa tiskillä.

Tässä nyt on ooteltu sitä helevetin pankkipäätettä tovi jos toinenkin. Onneks tänään kuitenkaan ei ollut niin paljon "kortti"-asiakkaita, ettei asiakkaiden tarvinnut sen takia poistua, että joutuivat odottamaan.
Mutta ei hyvää, jos ei jotain huonoakin...
Mikä perkele noilla laitteilla on mua vastaan? Kävin myymässä yhden paukun tiskillä, kun kassakone keksi mennä jumiin.
Rassailtiin sitä koko ilta, muttei se auttanut... Itseasiassa, kone meni enemmän sekaisin.
No, myyntiin se ei onneks vaikuttanut, koska pidettiin tukkimiehen kirjanpitoa sen jälkeen, kun kone ei huolinut mitään näppäilyjä.
Ja tietenkinhän tänään oli myös inventaario-ilta, eli kaikki tuotteet piti laskea, rahat piti laskea ja kassakoneesta OLISI PITÄNYT ottaa päivä- sekä kuukausiraportit.
Päätettiin, et viedään kone maanantaina korjaukseen ja otetaan raportit sen jälkeen. Ajateltiin, et siihen asti pärjätään varakoneella.
(Ähä ähä! Meilläpäs on sellainen, just tällaisia tilanteita varten, muttei viitsitty alkaa roudaamaan sitä, koska siinä olis ollu iso homma:
Virtajohto irti, kone takahuoneeseen ja sieltä toinen kone ja piuha seinään.)
Tosiaankin se jäi ajatteluasteelle... Kun oli saatu asiakkaat pihalle, ni vaihdettiin kone ja lyötiin virrat päälle... ja mitä vittua???
Se saatanan kone oli vähintäänkin yhtä juntturassa kuin pääkonekin.
Nyt loppu kirjoittelu... Vedän vitutukseeni pään täyteen!
Inventaariot ja koneet on perseestä!